Kytäjän osakilpailu pelattiin vaihtelevissa sääoloissa

Kytäjällä kilpaltiin torstaina. Kilpailun käynnistyessä sää oli epävakainen ja todella viileä, mutta iltapäivällä pelattiin jo kauniissa auringonpaisteessa. Kytäjän North West- kenttä tarjosi maailmanluokan puitteet kilpailulle josta muodostuikin erittäin tasainen. Koko kärkinelikko pelasi 33 bogeypistettä.

Kilpailun voiton vei Virpi Haataja. Kisan voittajan mukaan lähti tuotepalkintojen lisäksi finaalikutsu. Haataja voitti Kytäjän osakilpailun jo toistamiseen kolmen vuoden aikana.

Pistebogeypisteitä Haataja keräsi kierrokseltaan 33. Toiseksi sijoittui Satu Pirilä ja kolmanneksi Auli Ropo. Neljänneksi Kytäjällä sijoittui Anne Valkjärvi.

Kilpailun tuloslista kokonaisuudessaan löytyy täältä.

Erikoiskilpailuita pelattiin Kytäjällä kuudella väylällä

Väylällä 1 kilpailtiin Mionetton lähimmäs lippua kahdella lyönnillä-kilpailu. Voittotuloksen 7,53m merkkautti päivän pääkisankin voittanut Haataja.

Väylällä 4 pelattiin Golf Tailorsin kilpailu, josta holarilla olisi voittanut paikan finaalimatkalle. Hole-in-one jäi syntymättä joten lähimmäs lippua lyönyt palkittiin. Voittotuloksen 0,81m löi Anja Huhtamäki.

Väylällä 8 kilpailtiin Avenen lähimmäs lippua- kisa, jonka voitti Arja Kivikangas tuloksella 1,36m.

Väylällä 10 Coxa haki optimaalisinta avausta. Optimaalisimman avauksen suoritti Irma Karhu.

Väylällä 11 kilpailtiin Audin kilpailu, josta holarilla olisi saanut Audi A1:n omaksi. Kun hole-in-onea ei Kytäjällä tehty, lähimmäksi lippua lyönyt palkittiin Audi-tuotteella. Lähimmäs lippua löi Helena Mattila tuloksella 1,24m.

Väylällä 15 pelattiin ANNA-lehden lähimmäs lippua- kilpailu. Voiton tässä vei Satu Pirilä tuloksella 1,05m.

Kuvia kilpailupäivän tunnelmista voit katsoa täältä.

Anna Golf Tour kiittää kaikkia mukana olleita ja toivottaa hyvää kesän jatkoa!

Kategoriassa Tiedotteet