Kiertue huipentui kauden päätöskilpailussa Lakeside Golfissa

Anna Golf Hosted By BMW kausi huipentui kauden päätöskilpailuun Lakeside Golfin Järvenranta -kentällä. Aamun viileä sää antoi viitteitä syksyn tulosta. Iltapäivällä päästiin kuitenkin pelaamaan auringon lämmittäessä. Paikoin kovaksikin yltynyt tuuli toi tullessaan omat haasteensa päivän kilpailuun. Kaiken kaikkiaan viimeinen osakilpailu summasi hyvin yhteen Anna Golfin idean – hymyä, yhteisöllisyyttä ja golfia.

Päivän kilpailun vaihtelevat olosuhteet parhaiten selätti Maria Hyttilä 38 pisteellä. Maria kuitenkin voitti viime vuonna kiertueen osakilpailun ja näin ollen on karenssin alaisena Race to Åland -finaalimatkalle. Kiertueen sääntöjen mukaisesti Race to Åland -finaalimatkan voitto siirtyy toisena kisassa sijoittuneelle. Toiseksi päivän kilpailussa sijoittui Irina Valli 36 pisteellä. Kolmannen sijan itselleen nappasi pienemmän pelitasoituksen turvin Virpi Suontausta 35 pisteellä.

TULOSLUETTELO

Erikoiskilpailut:

#1 BMW lähimmäs lippua kahdella: Pirkko Kaimmo 2,50m 
#1 BMW by Pego Optimaalisin avaus: Minna Kammonen
Kaikkien pelaajien Trackman lyönnit, sekä Pego Golf School vinkit (katso julkaisun lopusta) löytyvät TÄÄLTÄ
#2 Stallhagen lähimmäs lippua: Hilda Lauhamo 0,62m
#3 Ålands Golfklubb Lähimmäs lippua kahdella: Auli Ropo 0,89m
#5 Golf Tailors lähimmäs lippua: Taina Parviainen 1,68m
#8 Anna-lehti lähimmäs lippua kahdella: Maria Hyttilä 2,10m
#10 House of Elliot Lähimmäs lippua kolmella: Marja Virtanen 3,60m
#12 Kultaranta Resort lähimmäs lippua: Taina Parviainen, 2,16m
#15 J. Lindeberg lähimmäs lippua: Kirsi Rissanen 1,61m
#17 Freixenet Prosecco lähimmäs lippua: Marja Virtanen 2,67m

Paras BMW kuski: Maija Halme 34 pistettä
Paras Anna-lehden tilaaja: Marja Virtanen 34 pistettä

Päivän kuvagallerian löydät TÄÄLTÄ

Golfpiste ja kiertueen yhteistyökumppanit kiittävät kaikkia pelaajia osallistumisesta!

Pego Golf School vinkit:
Hei, Kiitokset osallistumisestanne Anna Golf Lakeside Golf osakilpailuun 22.07.2021. Ohessa Trackmanin antama data lyönnistäsi. Huomioitavia yksityiskohtia optimaalisen draivin kannalta ovat clubpath (optimialue 3-0 astetta, kuvassa sininen viiva), face to path (optimi -2-0, kuvassa punainen nuoli), (vasemmalta lyövillä numerot toiste päin kahden ensimmäisen arvon kohdalla) attack angle (+2-7), low point (5-25cm B) (smash factor (1.48-1.55) sekä launch angle (12-15). Mikäli pääsit lyönnilläsi näiden arvojen sisään, on draivisi hienossa kunnossa. Jos poikkeamia löytyy niin et ole vielä saavuttanut täyttä potentiaaliasi draivaajana. Päivän lyönneistä kävi ilmi että suurimmalla osalla pelaajista maila tulee liikaa ulkoa sisään eli arvo Club Path näyttää oikealta lyövällä pelaajalla negatiivis-merkkisen lukeman. Tämä johtaa ketjureaktioon joka aiheuttaa usein attack anglen negatiivisen arvon, pallo lähtee liian matalalle radalle ja ottaa liikaa alakierrettä. Lyönnin suunta ei myöskään ole välttämättä toivottu. Oikealta puolelta lyövän pelaajan tulisi tuntea että ylhäältä lähdettäessä oikea olkapää lähtee kiertymään alaspäin eikä eteenpäin. Kun saat kierrettyä olkapäätä/hartioita alaspäin, tippuu maila sisäradalle ja Club Path muuttuu positiiviseksi. Hyvä ajatus on myös pitää pää pallon takana osuma-alueella jolloin positiivinen tulokulma palloon saadaan helpommin aikaiseksi. Tässä muutava linkki videoihin joiden avulla parannat draivitekniikkaa huomattavasti. Muista että ensiksi kannattaa saada edellä mainitut arvot kuntoon ennen kuin alkaa lyömään kovempaa pidempien draivien toivossa. https://vimeo.com/262189383 https://vimeo.com/202159441 https://vimeo.com/180151927 Hyvää Golfkesää toivottaen, Toni Karjalainen BMW Pego Golf School